Turvaistuin asuntoautossa

Moni jää tänä vuonna Suomeen lomailemaan ja asuntoautot kiinnostavat entistä useampia. Asuntoautoihin liittyy kuitenkin monia ongelmia, jotka on hyvä huomioida lasten kanssa matkustettaessa.

Törmäysturvallisuus

Erityisesti vuosi sitten keskustelua aiheutti ruotsalaisen Trafikverketin (Liikennevirasto) ja Folksamin tekemät NCAP-tasoiset kolaritestit asuntoautoille. Testit tehtiin, koska Ruotsissa oltiin huolestuneita lisääntyneistä vakavista asuntoauto-onnettomuuksista. Testien mukaan törmäysturvallisuus ei ollut lähelläkään henkilöautojen turvallisuutta. Yhtenä syynä pidettiin lyhyttä puskurialuetta ja toisena sisäosien irtoamista ja sinkoutumista matkustajien päälle. Tarkempi kuvaus testistä ja törmäysvideot Iltalehden artikkelissa.

Yksi vaihtoehto voisikin olla lähteä reissuun ennemmin tavallisella henkilöautolla ja ottaa asuntovaunu auton perään. Toisaalta asuntovaunut hallintakin voi olla haastavaa (asuntovaunu kellahti, asuntovaunu pyöri katolleen

Tarkistuslista

Jos kuitenkin hyväksyy heikomman törmäysturvallisuuden, kannattaa pitää mielessä ainakin seuraavat asiat. (Lähde: Trygg Trafikk)
  • Kaikilla on turvallinen paikka autossa eikä kukaan joudu istumaan pelkässä lantiovyössä. Kaikilla alle 135cm pitkillä on lasten turvalaite käytössä (suositeltavaa 150cm/12v asti). 
  • Turvaistuimet on asennettu oikein ohjekirjan mukaan. (Turvaistuinta ei saa kiinnittää esim. liinoilla, tukijalkaa ei saa pidentää puupalikalla eikä alavöitä saa jättää kiinnittämättä).
  • Poista pöytä jos mahdollista (Trygg Trafikk ohjeistaa, ettei paikkaa käytettäisi lainkaan, jos pöytää ei saa pois).
  • Varmista, ettei autossa ole mitään irtotavaraa. Kiinnitä kaikki tavara esim. laatikoiden ja liinojen avulla. 
  • Tutustu auton turvalaitteisiin ja turvaominaisuuksiin. Pyri valitsemaan mahdollisimman turvallinen auto. 
  • Autossa istutaan paikoillaan koko matka eikä käydä esim. vessassa kun auto liikkuu. 

Turvaistuimet

Turvaistuinten kiinnitys voi aiheuttaa ongelmia ja kannattaakin miettiä istuinpalapeli valmiiksi ennen kuin vuokraa tai hankkii asuntoauton, jotta se myös varmasti onnistuu. Asuntoautoihin pätee samat vaatimukset kuin tavallisiin henkilöautoihin. Eli kaikki matkustajat ovat kiinni turvalaitteissa tai turvavöissä. Alle 135cm pitkät käyttävät turvalaitteita eli esim. turvaistuimia. 

Istumapaikat

Useimmiten asuntoautoissa on kaksi paikkaa edessä ja kaksi paikkaa takana. Yleensä näillä paikoilla on kolmipistevyöt. Isofixejä tuskin juuri koskaan. Lisäksi takana saattaa olla kaksi paikkaa selkä menosuuntaan. Näillä paikoilla on usein vain lantiovyö. Joissakin autoissa on vielä tätä enemmän paikkoja. Usein takana on myös pieni pöytä penkkien edessä tai välissä. Huom! Vaikka etupenkin saisikin käännettyä selkä menosuuntaan, ei sitä saa käyttää niin päin ajon aikana. Ominaisuus on vain seurustelua varten kun auto on paikoillaan.

Aloita istuintetris tutustumalla auton ohjekirjaan ja tarkista mitä huomioita ohjekirja kertoo istuinten asettelusta. 

Turvakaukalo
  • Etupenkki: Varmista, että autossa ei ole turvatyynyä tai, että se on kytketty pois päältä
  • Takaosa: Kaukalon voi asentaa vain kasvot menosuuntaan olevalle penkille. Joissakin autoissa kolmipistevyö saattaa olla sen verran lyhyt, että kiinnittäminen saattaa olla hankalaa, mutta useimmiten silti luultavasti mahdollista. 
  • Jos istuimen asentaa telakan avulla, pitää varmistaa, että telakan tukijalka yltää lattiaan. 

Turvaistuin selkä menosuuntaan
  • Etupenkki: Varmista, että autossa ei ole turvatyynyä tai, että se on kytketty pois päältä. Alavyöt kiinnitetään penkin alle (Katso turvaistuimen käyttöohjeet).
  • Jos kasvot menosuuntaan penkeillä on vain lantiovyö käytettävissä, niin käytännössä ainoa vaihtoehto on silloin Britax Max-Way (tai Maxi-Cosi Mobi, joka voi olla muuten hankalampi asentaa), muut vaativat kolmipistevyön. 
  • Alavöille pitäisi löytää jostain sopiva paikka. Etupenkki on luultavasti liian kaukana, joten todennäköisimmin sopiva paikka löytyy penkin alta. Mutta joskus penkin alus sattaa olla umpinainen eikä mitään sopivaa metallitankoa löydy. Silloin alavyöllisen istuimen kiinnittäminen ei välttämättä onnistu. Jos alavyöllisen istuimen asentaminen ei onnistu, niin vaihtoehdoksi jää esim. Klippan Triofix, jonka voi asentaa turvavyöllä ilman alavöitä. 
  • Myös pöytä voi aiheuttaa ongelmia, jos se on liian lähellä penkkiä eikä istuin mahdu. Joskus pöydän voi ruuvata irti tai laskea alas. Huom! Jätä pöytä pois autosta tai kiinnitä se hyvin jonnekin muualle. Irtonaisena pöytä voi olla hengenvaarallinen!
  • Joskus tukijalka ei välttämättä yllä maahan asti. Tällöin kannattaa vielä kokeilla olisiko jossain toisessa istuimessa pidempi tukijalka (esim. Axkidin istuimet ja Klippan Century). Jos minkään istuimen tukijalka ei riitä, tarvitaan istuin ilman tukijalkaa. Tällaisia on esim. Joie Every Stage / Verso ja Nachfolger HY5. Joien istuin tosin tarvitsee taas melko pitkästi turvavyötä. Tukijalkaa ei saa pidentää omilla virityksillä. 

Turvaistuin selkä menosuuntaan olevalle paikalle
  • Paikalle ei saa asentaa selkä menosuuntaan istuinta, joka olisi silloin kasvot menosuuntaan. 
  • Jos paikalla on pelkkä lantiovyö, Britax Eclipse on tietääkseni ainoa hyväksytty istuin. Eclipseä ei kuitenkaan saa Suomesta. (Britax Two-Way olisi myös sinänsä sallittua kiinnittää lantiovyöllä, mutta istuimen ohjekirjassa ei ole mainintaa selkä menosuuntaan olevista paikoista. Asia pitäisi siis varmistaa Britaxilta). Mitään turvavyöistuinta tai koroketta ei ole sallittua käyttää lantiovyön kanssa.
  • Jos paikalla on kolmipistevyö, niin ainakin Britax Evolva, BeSafe izi Comfort ja turvavyöistuimet ovat mahdollisia vaihtoehtoja. 

Turvayöistuin ja istuinkoroke
  • Turvavyöistuin ja istuinkoroke vaativat aina kolmipistevyön
  • Jos istuimen edessä on pöytä, se on hyvä yrittää poistaa, sillä pöytä on usein liian lähellä istuinta ja on riskinä, että törmäyksessä lapsi osuu pöytään.