Axkid Minikid 2.0.


* Kaupallinen yhteistyö, istuin saatu *

Olen jo aikaisemmin kirjoittanut kokemuksiani Axkid Minikidistä. Päädyin tammikuussa 2017 hankkimaan Minikidin esikoisellemme. Perheessämme ei ollut lainkaan autoa ja piti löytää istuin, joka sopisi mahdollisimman hyvin eri autoihin ja jonka kiinnittäminen onnistuisi mahdollisimman helposti. Tilasin samalla kertaa istuimen sekä meidän, että mummin vaatehuoneeseen. Istuinvalinta osoittautuikin kaikin puolin toimivaksi. Niin toimivaksi, että innolla suosittelin istuinta muillekin ja tarjosin mahdollisuutta sovittaa meidän istuinta omaan autoon. Minikid tuli myyntiin Suomessa vasta syksyllä 2018.

Joulukuussa 2018 sain pyynnöstäni Axkidilta Minikidin uusimman mallin, jotta voisin sovituksissa käyttää nykyisin saatavaa mallia ja osaisin auttaa kyselijöitä uudenkin istuimen kanssa. Uusi istuin on sekin jo asennettu aika moneen autoon ja nyt on aika kirjoittaa vähän arviota.

Oikealla uusi Axkid Minikid 2.0

Mitä uutta?

Minikid 2.0 ilmestyi alkuvuodesta 2018. Monin osin kyseessä on sama vanha, mutta myös muutoksia on tullut. Tässä isoimmat. 

  • Sivutörmäyssuoja: ASIP (Axkid Side Impact Protection) on pieni törmäystyyny, joka kiinnitetään istuimeen oven puolelle. Tyyny pienentää istuimeen ja lapseen kohdistuvia voimia sivutörmäyksessä. Tyyny sopii vain uuteen malliin. 
  • Kankaat: 6 väriä (musta, petrol, harmaa, punainen, vihreä, vaaleanpunainen) Kankaat on helpompi irroittaa kuin vanhassa mallissa. Materiaali on myös hiukan jäykempää.
  • Pehmusteet: Istuin on kaikin puolin hiukan pehmustetumpi kuin edellinen.
  • Pääntuki: Pääntuki on isompi ja anatomisemmin muotoiltu. Pehmeämpi kuin edellisessä. Muoto auttaa lapsen päätä pysymään paremmin pääntuen sisällä nukkuessa.
  • Pääntuen lukitusmekanismi: Mekanismi on sama kuin edellisessä mallissa, mutta lukitusvipu on isompi ja näkyvämpi. 
  • Tukijalka: Edellisessä versiossa oli kaksi lukitusta, jotka osoittivat tuolista ulospäin. Uudessa on vain yksi tukijalan lukitus ja se on sivulla. Tämä helpottaa tukijalan käyttöä. Tukijalka oli ensimmäisissä myyntiin tulleissa istuimissa lähes 10 cm lyhyempi kuin vanhassa eikä riittänyt esim. joissakin tila-autoissa. Liian lyhyeen tukijalkaan on saatavilla jatkopala. Uusimmissa istuimissa tukijalan pituutta on kasvatettu ja nyt se taas riittää hyvin. Tukijalka on lyhimmillään hiukan vanhaa pidempi.
Oven puoleiselle sivulle kiinnitettävä ASIP-sivutörmäystyyny

Mittoja

Tukijalan pituus on laskettu tason reunan korkeudelta alas
Ulkomittoja:
  • Leveimmillään hartioiden korkeudella 46 cm
  • Istuinosan leveys 40 cm
  • Istuimen syvyys 61cm
  • Kallistusjalan leveys 28 cm
  • Jalkojen leveys 32 cm
  • Etäisyys jaloista kallistusjalkaan 37 cm
  • ASIP-tyyny tuo 10 cm lisää oven puolelle
  • Tukijalka pisimmillään jalkojen tasalta alaspäin 41,5 cm
  • Tukijalka lyhimmillään jalkojen tasalta alaspäin 7 cm
Sisämittoja:
  • Istuinosasta pääntuen alareunaan, pääntuki ylhäällä 43 cm (peppu-hartia) 
    • 45,5 cm ilman kankaiden alla olevaa lisäpehmustetta
  • Pääntuen yläreunaan pääntuki ylhäällä 61cm
  • Vöiden korkeus alimmillaan 29 cm (peppu-hartia)
  • Vöiden korkeus ylimmillään 40 cm
  • Vöiden etäisyys toisistaan 5 cm
  • Haaralukon etäisyys selästä 12 cm
  • Leveys hartioiden kohdalla 30-32 cm, levenee ylöspäin
  • Istuinosan leveys 26 cm
  • Istuinosan pituus 30 cm

Millaiselle lapselle istuin sopii?

Minikid alkaa sopia n. 70-75 cm pituudessa tai kun lapsen istumakorkeus hartiaan on n. 29cm. Istuin on sopiva kun vyöt tulevat hartioiden tasalta tai alempaa ja pääntuki laskeutuu lähelle hartioita, korkeintaan parin sentin päähän. Minikid sopii hyvin myös kapeammille lapsille, sillä istuin on kapeampi pienimmillä säädöillä kuin pääntuen ollessa ylimmillään. Myös vyöt asettuvat lähelle kaulaa ja kiristyvät aina loppuun saakka.

Istuin jää pieneksi kun 25kg painoraja ylittyy tai lapsi ei enää mahdu pääntuen alle tai korvat tulevat ulos pääntuesta. Kokemusten mukaan Minikid sopii n. 125cm asti, arviolta paitakokoon 122/128 asti. Lapsen kasvaessa istuimesta poistetaan ensin mukana tuleva ohut musta pehmuste. Pehmustetta voi käyttää niin pitkään kuin lapsi sen kanssa hyvin mahtuu. Ohuen pehmusteen lisäksi, on istuimesta mahdollista poistaa vielä paksumpi pehmuste kankaiden alta, jotta käyttöaika pitenee.

Vaikka istuin sopii hyvin kapeille, sopii se myös leveille hartioille. Istuin on sisämitoiltaan leveä silloin kun pääntuki on ylimmässä asennossa.

Istuimen haaralukko sijaitsee melko lähellä selkänojaa ja tilaa istuinosan syvyyssuunnassa on siten vähemmän. Tämä on joillekin lapsille hyvä juttu, toisia taas haaralukko voi alkaa painaa (useimmat istuvat kuitenkin ongelmitta). Vanhempia mietityttää usein pääntuen alapuolelle jäävä rako kun pääntukea nostetaan ylöspäin. Rako ei lähes koskaan häiritse lapsia. Jos rako kuitenkin tuntuisi jossain vaiheessa häiritsevän, kannattaa kokeilla säätää pehmusteita pois tai paikoilleen, jolloin istumakorkeus hiukan muuttuu ja ongelma menee ohi taas hetken päästä selkäpituuden kasvaessa.

Pieni 1-vuotias (73cm, 8kg) - Istuin alkaa pian olla sopiva
6v, 125cm, 24kg. Vanhempi Minikid 1.0.
Mahtui vielä helposti istuimeen, mutta istuin alkaa jäämään pieneksi sekä pituuden, että painon osalta.
Istuin asennettu ilman jalkatilaa. Jalkatilaa olisi kuitenkin mahdollista kasvattaa reilusti.

Kankaiden alta löytyvä päällimmäisen mustan pehmusteen voi poistaa kun lapsi ei enää tunnu mahtuvan istuimeen

Millaiseen autoon istuin sopii?

Minikid sopii pääosin hyvin eri autoihin. Testaaminen omaan autoon on kuitenkin aina kannatettavaa sillä aina voi olla jotain miksi istuin ei olisikaan se paras mahdollinen.

Minikid voi olla erityisesti ratkaisu silloin kun tarvitaan mahdollisimman lyhyt tukijalka keskipaikalla olevan korokkeen takia tai jos tarvitaan erityisen pitkä tai erityisen kauas kallistuva tukijalka esimerkiksi lattialokeroiden takia tai tila-autossa/minibussissa.

Minikidin asennus voi olla ongelmallista, jos turvavyön lukko nousee hyvin paljon irti penkistä tai jos autossa on erityisen vähän tilaa pituussuunnassa.

Kankaiden irrotus

Kankaiden irrotus aiheuttaa joskus kysymyksiä. Kankaat irtoavat pääasiassa melko loogisesti nappeja ja vetoketjuja availlen. Istuimen etureunassa tarvitaan avuksi kuitenkin esimerkiksi voiveitsi. Kankaat kannattaa irroittaa varoen. Erityisesti styrox-osia kannattaa varoa sekä kiristysremmin ympärillä olevaa muoviosaa. Kankaat voi pestä 30 asteessa. Ei kuivausrumpuun.

Etulista lähtee voiveitsen kanssa varovasti kampeamalla

Istuimen ikä

Istuimen valmistuspäivän kertovat kellotaulut löytyvät pohjasta. Toisessa on päivä ja toisessa vuosi ja kuukausi. Axkid suosittelee käyttöiäksi 8 vuotta käyttöönotosta.

Pohjasta löytyy valmistusaika. Tämä on valmistettu 6.5.2018
Arvio

Istuin on edelleen monessa tilanteessa toimiva ja helppo suositella muillekin. Istuin saa erityisesti plussia siitä, että se sopii useimmiten jo aikaisemmin kuin useimmat muut turvavyökiinnitteiset istuimet, menee silti kuitenkin erityisen pitkään ja kiinnitys on useimpien mielestä helppo.

Kaipaan vanhasta:
- hiukan kevyempää painoa
- tukijalkaa joka on lyhimmillään lyhyempi (helpottaa istuimen säilyttämistä!)
- muutenkin oli joustavampaa asennuksen kannalta kun jalka oli lyhimmillään lyhyempi ja pisimmillään vielä vähän pidempi

Uudessa tykkään:
- kankaat tuntuvat vielä entistä paremmilta
- vöiden kiristys sujuu selvästi jouhevammin
- tukijalan pituuden säätö on helpompi
- pääntuki on parempi lapsen nukkuessa

Täydellisessä istuimessa olisi yhdistelmää vanhasta ja uudesta, haaralukko hiukan kauempana selkäosasta, muttei liian (!) ja sivutörmäystyyny sellainen, joka mahtuisi useammin paikoilleen. Tietysti istuin saisi vielä olla sellainen joka mahtuu helposti mihin vain, ei paina mitään ja kulkee helposti mukana, mutta ehkä aivan kaikkea ei voi saada yhdessä istuimessa. Ainakaan ihan vielä.

Vyöt voi asettaa istuimen ja pääntuen väliin, jolloin ne pysyvät hyvin pois tieltä sen aikaa kun lapsi asetetaan istuimeen

Asennus

Virallinen asennusvideo