Lisävarusteet

Myynnissä on paljon turvaistuimiin liittyviä lisävarusteita. Monelle tuleekin ehkä yllätyksenä etteivät kaikki lisävarusteet välttämättä olekaan erityisen turvallisia ja suositeltavia. Kaikkien Euroopassa myytävien turvaistuinten pitää läpäistä hyväksymistesti (ECE R44/04 tai R129). Vastaavaa hyväksymistestiä ei kuitenkaan ole lainkaan lisävarusteille. Käytännössä siis kuka vain voi valmistaa ihan millaisia vain lisävarusteita ja jää kuluttajan harteille päättää mitä käyttää. Kaikissa suoraan istuimen kanssa käytettävissä on riski, että lisävaruste vaikuttaa istuimen toimintaan, eikä istuin toimikaan törmäyksessä suunnitellusti. Myös turvaistuinten käyttöohjeissa kielletään turvaistuinten muokkaaminen. 

Turvaistuinvalmistajilla on paljon omia lisävarusteita ja niitä voi toki valmistajan ohjeiden mukaan käyttää kyseisten valmistajien turvaistuinten yhteydessä.

Lisäksi alla on muutamia tuotteita, joita voi tarpeen mukaan harkita. Ja muutamia, jotka ainakin kannattaa jättää hankkimatta. 

Lisävarustevinkit:

Potkusuojat

Potkusuojia on tarjolla monilta valmistajilta. Axkidin ja Dionon potkusuojat ovat pidettyjä vahvan kankaansa ansiosta, mutta sinänsä mikä vain voi olla toimiva. Älä käytä fleecepeittoja tms., joiden päällä istuin voi luisua.

Tablettipidikkeet

Axkidin Deluxe -mallissa ja BeSafen potkusuojassa on suojan lisäksi iPad-tasku. Mitään DVD-soitin/iPad/tms. pidikettä ei ole siis virallisesti kolaritestattu, koska hyväksymistestit eivät koske lisävarusteita. Siinä mielessä mitään ratkaisua ei voida pitää täysin turvallisena. Axkid ja BeSafe ovat kuitenkin itse teettäneet kolaritestejä näille suojille, joten siinä mielessä tämä voi olla hyvä vaihtoehto, jos viihdykettä kaivataan. Samalla saa suojattua auton penkin ja suojassa on myös pari taskua muille esineille. Käsissä irrallaan oleva tabletti muodostuu todella vaaralliseksi törmäyksessä.

Kesäpäälliset

Monilla istuinvalmistajilla on eri istuimille vaaleita froteisia kesäpäällisiä, jotka voivat hiukan helpottaa kesäkuumalla tai auttaa istuimen puhtaanapidossa. Ole tarkkana, että valitset juuri oikean päällisen omalle istuimellesi.

Aeromoovilla on lisäksi monien kehum kennorakenteinen istuinpäällinen, joka sopii lähes kaikkiin istuimiin muuttamatta vöiden reititystä. Pehmuste ei ole liian paksu turvaistuimen vöiden kanssa käytettäväksi. Päällinen on puuvillafroteeta. Pehmustetta löytyy kolmea kokoa (kaukalo, turvaistuin, turvavyöistuin). Pehmuste ei välttämättä istu ihan optimaalisesti kaikkiin turvaistuimiin kaikilla pääntuen säädöillä. Bilbarnztolar-blogissa kuvia miten pehmuste asettuu isompiin turvaistuimiin eri säädöillä. Ainakin Maxi-Cosi 2WayPearliin päällinen istuu huonosti. 

BeSafe vöidenyhdistäjä

Jos lapsi meinaa toistuvasti kiemurrella itsensä vöiden välistä pois, voi vöidenyhdistäjä auttaa. Varmista kuitenkin aina ensin, että pääntuki on riittävän alhaalla (pääntuen alareunan ja lapsen hartian välissä korkeintaan kämmenen paksuinen rako) ja vyöt kireällä. Yhdysvalloissa yleinen Chest clip ei ole Euroopassa sallittu.

Peilit

Takaistuimen selkänojaan kiinnitettävän peilin avulla etupenkillä istuva aikuinen näkee lapsen ja vastaavasti lapsi eteen. Vaihtoehtoja löytyy paljon eri valmistajilta. Kiinnitä huomiota kiinnitystapaan, jotta peilin saa asennettua tukevasti autoosi.

Aurinkosuojat

Ikkunaan kiinnitettäviä aurinkosuojia löytyy paljon eri valmistajilta. Huomaa, että etuistuimen ikkunaan ei saa kiinnittää mitään näköesteeksi.

Lenkit turvaistuimen alavöille

Turvavyökiinnitteisten turvaistuinten alavyöt voidaan kiinnittää myös etupenkin kiskoihin asennettaviin lenkkeihin. Lenkit on varmin asennuttaa huollossa. Monissa autoissa tarvitaan pultin irroittamiseksi sellaisia erikoistyökaluja, joita ei normaalisti kotoa löydy.

BeSafe Pregnant vyönalennin

Raskaana olevalle tarkoitettu vyönalennin, joka ohjaa lantiovyötä paremmin tarpeeksi alas vatsan alle. On tärkeää asettaa lantiovyö aina huolellisesti vatsan alle ja hartiavyö kulkemaan rintojen välistä vatsan yläpuolelta. Vyönalennin ei ole mitenkään välttämätön raskaana oleville, eikä sille ole tehty varsinaisesti mitään testejä, joiden mukaan alennin parantaisi turvallisuutta. Kuitenkin jos tuntuu, että lantiovyötä on hankala saada asettumaan hyvin, voi tästä olla iloa.

Liikenneturvan ohjeistus:

Älä käytä näitä:

  • Niskatyynyt
    • Näissä yleensä aina jotain tulee lapsen niskan taakse, jolloin lapsen pää ei ole enää oikeassa kohdassa eikä istuin toimi silloin suunnitellusti
  • Päätä paikoillaan pitävät pannat yms.
    • Ei ole mitään tietoa mitä törmäyksessä tapahtuu. Pahimmillaan riskinä on jopa kuristumisvaara
    • NTF ei suosittele
  • Kolmipistevyöhön kiinnitettävä liivi/tyyny
    • Valmistajan väitteistä huolimatta tyyny ei auta vyötä asettumaan oikein lapselle. 
  • Korokkeen kanssa käytettävä niskatuki (esim. Clepps)
    • Turvavyöistuin on aina turvallisin valinta ja tukee hyvin myös nukkuvaa lasta. 
    • Ei ole tietoa mitä mahdollisessa törmäyksessä tapahtuu. On esimerkiksi mahdollista, että lapsi lyö päänsä niskatukiin. Vaikka tuote on testattu, emme tiedä miten. Lisävarusteille ei ole olemassa standardoitua testiä.
    • Huom! Clepps niskatuen lisäksi alle 135cm pitkä lapsi tarvitsee lain mukaan lisäksi myös istuinkorokkeen. Niskatuki on lisävaruste ei standardien mukaan testattu turvalaite.
    • NTF ei suosittele
  • Muut kuin valmistajan omat vyöpehmusteet
    • Pehmusteet voivat muuttaa istuimen suunniteltua toiminnallisuutta.
  • Itsetehdyt päälliset tai pehmusteet
    • On suuri riski, että istuimen toiminnallisuus muuttuu.
  • Rataspussit 
    • Älä käytä istuimissa muuhun tarkoitukseen (esim. rattaisiin) tarkoitettuja lämpöpusseja. Ne ovat liian paksuja. 
    • Turvakaukaloille suunnitellut lämpöpussit ovat useimmiten ok. Tarkista vielä, että selkäosa on aivan litteä ja vöiden reititys ei muutu pussia käytettäessä.
  • Chest clip
    • Yhdysvalloissa yleinen, saatavilla netistä
    • Ei laillinen Euroopassa, älä siis käytä.