Tietoa blogista

Hei ja tervetuloa blogiini turvaistuinten pariin!

Olen kahden lapsen äiti ja haluan jakaa tietoa lasten turvallisesta matkustamisesta autossa. Vaikka on tutkitusti turvallisinta matkustaa selkä menosuuntaan, liian moni kääntää lapsen kasvot menosuuntaan liian aikaisin. Ja lähes aina tiedon puutteesta johtuen. Tähän on tultava muutos!

Vanhempien oletetaan ottavan itse selvää kaikesta. Tietoa löytyykin aiheesta kuin aiheesta hyvin paljon, mutta kaikki tieto ei valitettavasti auta tekemään hyviä valintoja ja tieto on usein ristiriitaista. Turvaistuinten kohdalla kyse on hyvin vahvasti lasten turvallisuudesta ja silloin toki jokainen vanhempi haluaa tehdä mahdollisimman hyvän ja turvallisen valinnan. Vaikka suosittelen lämpimästi kaikkia asioimaan alan liikkeessä turvaistuinostoksilla ja oikeasti kokeilemaan turvaistuimia lapselle ja autoon, myyjien ammattitaito vaihtelee valitettavasti hyvin paljon. Silloin on hyvä olla myös itsellä perusteet hallussa ja olla valmis myös kyseenalaistamaan saamansa neuvot.

Tämän blogin avulla haluan auttaa vanhempia tekemään turvallisia valintoja ja kannustaa pitämään lapset selkä menosuuntaan vähintään 4–5-vuotiaiksi ja senkin jälkeen vielä pitkään turvavyöistuimissa. Tarjoan tätä varten paljon tietoa ja pyrin aina merkitsemään myös lähteet, joista voi halutessaan lukea lisää. Suomenkielisiä lähteitä ei valitettavasti ole useinkaan saatavilla, koska niitä ei vain ole. Siksi tämä blogikin on olemassa, jotta tietoa olisi saatavilla myös suomeksi.

Minulla ei ole varsinaista ammatillista taustaa tai koulutusta alalle, mutta olen käyttänyt tuntikaupalla vapaa-aikaani aiheesta oppiakseni ja opin edelleen jatkuvasti lisää. Olen koulutukseltani diplomi-insinööri, omaan analyyttisen otteen tiedonhankintaan ja rakastan kaiken mahdollisen taulukointia ja listaamista. Olen siis pyrkinyt perehtymään kirjoittamiini aiheisiin mahdollisimman hyvin.

Turvaistuinten osalta kaikki alkoi tammikuussa 2017 kun vietin useamman illan ja yön etsien silloin juuri vuoden täyttäneelle lapsellemme turvaistuinta. Viidakko oli melkoinen ja exceliin kertyi dataa. Olin jo lähes päätynyt tiettyyn istuimeen, kunnes keksin hakea tietoa vielä ruotsiksi. Tämä avasi minulle aivan uuden maailman turvaistuimiin ja jopa järkytyin miten huonosti tietoa oli löytynyt suomeksi. Kiinnostus turvaistuimiin ei kuitenkaan loppunut oman istuimen hankintaan. Aloin seuraamaan ulkomaalaisten Facebook-ryhmien keskusteluita ja löysin myös muutaman ulkomaalaisen blogin. Tutustuin näiden kautta asiantunteviin turvaistuinmyyjiin, bloggaajiin, ryhmien ylläpitäjiin ja muutamiin turvaistuinvalmistajien edustajiin. Ymmärrys ja tieto lisääntyi. Jossain vaiheessa tuli tarve jakaa tätä tietoa myöskin suomeksi ja niinpä perustin tämän blogin marraskuussa 2017. Blogin kirjoittamisen myötä olen myös mm. lukenut monia aiheeseen liittyviä tieteellisiä artikkeleita, ollut yhteydessä turvaistuinvalmistajiin ja perehtynyt turvaistuinstandardeihin. Seuraan alaa edelleen jatkuvasti suurella mielenkiinnolla ja pyrin hankkimaan vastauksia esille nouseviin kysymyksiin.

Olen saanut muutaman istuimen valmistajilta kokeiltavaksi. Olen kirjoittanut näistä istuimista omat esittelyni ja kokemukseni postauksiksi. Kaikki mielipiteet ovat kuitenkin omiani. En myöskään ole saanut postauksista rahaa. 

Jos havaitset sivustolla virheitä, pyydän mieluusti olemaan yhteydessä, jotta virheet voidaan korjata.

Jos sinulle nousee mitä tahansa kysymyksiä aiheeseen liittyen, minuun saa olla yhteydessä joko suoraan tai kysymällä ylläpitämässäni Facebook-ryhmässä.

terveisin
Taru Öster

Sähköposti: turvaistuinblogi@gmail.com
Instagram: @turvaistuinblogi
Facebook: https://www.facebook.com/turvaistuinblogi/
Turvaistuimet/Bilbarnstolar FB-ryhmä: https://www.facebook.com/groups/turvaistuimet/
Turvaistuimet / Bilbarnstolar
Facebook-ryhmä · 7 179 jäsentä
Liity ryhmään
Tässä ryhmässä keskustellaan lasten turvallisesta matkustamisesta autossa. Ryhmässä voi kysyä esimerkiksi apua turvaistuimen valintaan, asennukseen tm...